Riitta Mäkinen: Tarikan Pirkitan jäljillä

Tarikan Pirkitan jäljillä

 

- Onko täältä mitenkään voinut nähdä Aimalaan, ihmetteli joukkue Tarikan Pirkitan jäljille lähteviä Lempäälän Kalevalaisia ja muita kiinnostuneita Tarikanmäen päiväkodin edessä. Oli juuri kuultu Eeva Petäkosken lausuma kansanruno yötä myöten kangasta kutovasta piiasta, joka havaitsi Aimalan kirkon palavan, juoksi paikalle ja onnistui pelastamaan tuhopoltosta muutamia pyhäinkuvia. Niiden avulla etsittiin sitten Vesilahden ja Lempäälän kirkoille nykyiset paikat.

Tarikan talo on ikiajat seissyt mäellä, joka nyt tunnetaan parhaiten Nuorisoseuratalosta. Tilan laidunmaita, ehkä jokin mökkikin, oli kuitenkin pitkään Tarikanmäellä, joka nykyiseltä Tampereentieltä katsoen sijaitsee Työväentalon ja Nuorisotalo Snadin takana.

Noin kuuden kilometrin reitti, jota Pirkitta runon mukaan hädissään kiisi, on osa ikivanhaa Hiidentie-reitistöä. Hiidentie-nimen onkin saanut katu, joka ennen 1930-luvun oikaisua oli pääväylä Lempoisista Kuokkalaan mennessä. Kantalempääläisen Kirsi Isotalon opastamana kuljettiin ohi viehättävien rantahuviloiden todeten, että ’omakotitalo’ on aika nuori termi.

Katu päättyy Kuokkalankosken ääressä aitaan. Silta on purettu vuosikymmeniä sitten, mutta iso kivinen silta-arkku seisoo muistona.  Uutta, matkailua ja lenkkeilijöitä palvelevaa siltaa on ideoitu jo pitkään. Hiidentien mahdollisesta matkailukäytöstä on tehty yksi projektityökin.

Museoraitin jälkeen reitti jatkuu Lahdenkyläntielle. Sen varressa on edelleen maatiloja, jotka periytyvät Pirkitan ajoilta. Rakennukset eivät toki ole samoja, mutta  perinteikkäitä – seutu on todellista kulttuurimaisemaa.

Nurmen Aimalassa kivikuopan äärellä arkeologi Tiia Salo kertoi, mitä muinaisesta kirkosta tiedetään. Eipä paljoa, mutta ehkä vielä joskus… Huomattiin kuitenkin, että Aimalasta kyllä näkee Tarikanmäelle! Kun kylämaisemat ennen olivat melkein puuttomia, ilman muuta tulenkajo on näkynyt kauas.

Puheltiin myös Tyrvään kirkon tuhopoltosta ja sen vastavalmistuneesta korjauksesta. Alttariseinän palaneen keskiaikaisen puuristin korvaa nyt Viipurin läänin Pyhäjärveltä tulipalosta evakkomatkalle pelastettu krusifiksi. Joku oli rynnännyt sitä pelastamaan - ihan kuin Pirkitta oman kirkkonsa rakkaita esineitä.

 

Riitta Mäkinen - Lempäälän kalevalaiset



Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Image CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.